Piilometsässä syödään ulkona ja nukutaan kodassa

Kota / Kaisu Pöyskö

Lounas ulkona ja päiväunet kodassa – miten hauskaa se olisikaan joka päivä? Ylikiimingissä toimivassa päiväkoti Piilometsässä on tehty näin jo vuosien ajan keväästä syksyyn. Kota on myös talvella oivallinen leikki- ja nuotiopaikka.

 

Piharuokailu, Kaisu Pöysö

Ulkoilmassa ruoka maistuu

Päiväkodin takakuistilta kuuluu huudahdus: ”SYÖMÄÄN!” Pienimmät kiiruhtavat juoksujalkaa ääntä kohti. Lapset saavat aikuiselta retkiruokalautasen ja monitoimilusikan ja asettuvat istumaan pihakiven nokkaan tai ”laulujunakiikun” kyytiin.

Isommat jatkavat pyöräilemistä tai leikkimistä vielä tovin aikaa. Päiväkotikoira Piitun pennut juoksevat lasten kanssa pihalla. Ruokailuhetki ulkona sujuu rauhallisesti pienissä ryhmissä: 5–6-vuotiaat tulevat syömään vasta sitten kun kaikista pienimmät ovat jo valmistautumassa vaunuihinsa nukkumaan.

”Saisinko lisää!” Kun on viettänyt jo aamupäivän leikkien ja liikkuen ulkona, oikea ruoka maistuu takuuvarmasti. Santsataan, santsataan… Tänään on omassa keittiössä valmistettua kaalilaatikkoa ja puolukkasurvosta, ja juomana on luomumaitoa. Syötyään lapset valmistautuvat nukkumapuuhiin ja kukin saa hakea oman makuupussinsa unihuoneesta.

 

 

Piilometsä-päiväkodissa nukutaan kodassa.Päiväunet lintujen laulussa ja sateen ropinassa

Kaksi vuotta talvella täyttäneet Saimi ja Nella nukkuivat viime talvena vielä omissa vaunuissaan. Kotaan pääsyä on odoteltu ja kotaan on päästävä. Tärkein kuivaharjoitus – PKT eli pussinkuljetustekniikka – on jo hanskassa, sillä oma pussihan pitää saada ehdottomasti kantaa itse kotaan.

AUTS! Matkalla neulaset vähän meinaavat pistellä paljaisiin jalkapohjiin, kun lapset kiiruhtavat pihan poikki, mutta mitä siitä välittämään. Kodassa pussi heitetään omalle paikalle. Pujahdus pussiin, unikaveri kainaloon ja vetoketju kiinni.

Satuakin voisi kuunnella, mutta useimmiten Unimatti hiipii kotaan, kun vain hiljaa kuunnellaan lintujen laulua tai luonnon ääniä, sateen ropinaa ja tuulen tohinaa. Aikuisellakin on raukea olo, kun vieno tuulenhenkäys puhaltaa kodan helmanraoista.

 

 

Piharuokailu keinussa, kuva Kaisu Pöysö

 

Vihreä lippu -tapoja ei ole vaikea toteuttaa

Piharuokailu ja kotanukkuminen ovat ylikiiminkiläisen sisaruspäiväkoti Piilometsän Vihreä lippu -tapoja, jotka ovat säilyneet ohjelmaan liittymisestä (2006) aina näihin päiviin saakka. Nämä tavat on helppo toteuttaa, ne säästävät energiaa ja siivoustyötä sekä ohjaavat lapsia ulkoilmaelämään.

Inarilaisen Erätikin valmistama kota on seissyt Piilometsän pihassa jo yksitoista vuotta. Lapset nukkuvat kodassa keväästä syksyyn, ja ympäri vuoden se toimii koko porukan leikki- ja nuotiopaikkana.

Piilometsän kestävän kehityksen arjessa yhden ryhmän ja kolmen kasvattajan sekä oppisopimusopiskelijan toiminta on painottunut luonto- ja ympäristökasvatuksen ympärille.

 

koirat, kuva Kaisu Pöysö

Teksti: Kaisu Pöyskö. Kirjoittaja on Piilometsän lastentarhanopettaja, esikouluopettaja ja ympäristökasvattaja.

Piilometsän blogi