Tukea toivon lähettiläille

Olen aiemmin kirjoittanut, että me ympäristökasvattajat olemme toivon lähettiläitä. Me jaksamme olla innostavia ja toivovia, vaikka käsittelemme vakavia maailman ongelmia. Pyrimme osallistavaan ja voimaannuttavaan ympäristökasvatukseen ja kannustamme tekoihin ja toimintaan. Väillä saatamme syyllistyä liikaan optimismiin ja unohtaa omat ja muitten tunteet ja tuntemukset – huolen, lamaannuksen ja ahdistuksen, jota maailman tila ja tulevaisuus meissä ja muissa aiheuttaa.

Tutkimusten mukaan ihmiset ovat ympäristökysymysten suhteen ahdistuneempia ja toisaalta tiedostavampia kuin havaitaan. Saatamme tiedostamatta välittää tunteita ja asenteita, joita värittää kyynisyys ja pelko. Meidän olisikin ensin itse käytävä läpi näihin teemoihin liittyviä prosesseja, jotta kasvatus- ja vaikuttamistilanteet voivat onnistua paremmin.

Millä tavalla sitten olisi käsiteltävä maailman vakavia ympäristöongelmia ja niiden nostattamia tunteita? Eräiden tutkimusten mukaan on mietittävä tarkkaan, kuinka ympäristötoimintaa koskevat viestit kehystetään. Olisi hyödynnettävä ikivanhoja tarinallisuuden elementtejä, joiden kautta pienten ekotekojen statisti kasvaa tarinan sankariksi. Välttämättä draamalla ei ole onnellista loppua, mutta sen äärellä oleminen auttaa ymmärtämään, puhdistaa ja herättää myötätuntoa.

Vaikeuksien kautta voittoon -ajattelu edellyttää rohkeaa, sinnikästä ja aktiivista toivon asennetta, jota eletään todeksi. Ympäristökasvatuksessa olisi tuotava esille sekä realistista traagisuutta että toivoa. Luova ja taiteellinen toiminta ja taideperustaiset metodit, kuten draama, auttavat tunteiden ja eksistentiaalisten kysymysten käsittelyssä ja tuottavat syviä kokonaisvaltaisia kokemuksia.

Ongelmien paheneminen ja ahdistuksen lisääntyminen edellyttää ympäristökasvattajilta tunnetyön taitoja. Tsemppaamme, pidämme yllä kannustavaa työroolia ja yritämme itsekin toimia kuin opetamme. Tunnetyöhön ei saada koulutusta eikä sitä osata työyhteisöissä arvostaa. Tunnekuormittumiselle ei ole tarjolla riittävästi käsittelytilanteita, ja ristiriitojen kasvaessa lisääntyy tunnetyön kuluttavuus ja loppuunpalamisen riski.

Kuinka jaksamme uupumatta? Mistä saamme tukea tunnetyöhön? Tässä lehdessä Panu Pihkalan viesti on selvä: ympäristökasvattajien suhteen tarvitaan lisää tunnetyön arvostusta ja tukimuotoja sille. Se, miten tätä tavoitetta voisi käytännössä edistää, on yhteisen keskustelun paikka. Tähän arvokkaaseen työhön voi osallistua vastaamalla kyselyyn toisaalla tässä verkkolehdessä.

 

Teksti: Silja Sarkkinen. Kirjoittaja on FEE Suomen puheenjohtaja.

Lue Panu Pihkalan juttu ”Ympäristökasvattaja ja tunnetyö”