Ympäristökasvattaja ja tunnetyö

Tunnetyö (emotional labor) on tärkeä osa kasvattajien ja ympäristökasvattajien työtä. Ongelmana on se, että sitä ei useinkaan tiedosteta eikä siihen tarjota tukea. Kuormittavuus kasvaa, jos ympäristöongelmat pahenevat tai jos työyhteisössä esiintyy ristiriitaisia näkemyksiä ympäristöasioiden tärkeydestä. Erilaiset ammatit ja tehtävät vaativat erilaista valmistautumista. Joku pukee suojahaalarin, joku toinen henkisen haalarin.

Tietyn naaman ylläpitäminen

Sosiologi Arlie Hochschild tarkasteli oivaltavasti ammatteja, jotka vaativat keskimääräistä vahvempaa roolien ottamista ja tunneviestinnän hallintaa. Kaikenlainen ihmisten yhteistoiminta vaatii tietynlaista tsemppaamista, jotta asiat sujuvat paremmin. Kohteliaisuus ja toisten huomioon ottaminen ovat yhdistelmä myötätuntoa sekä eräänlaista näyttelemistä. Ihmisten välillä vallitsee sanaton sopimus siitä, että kaikilla on mukavampaa, kun toisille ei kiukutella tai näytetä hapanta naamaa. Itsehillintä ja toisten huomiointi ovat kasvatuksen keskeisiä tavoitteita.

Deep acting

Hochschild tähdensi, että eräissä ammateissa tarvitaan tavallista syvempää näyttelemistä (deep acting). On olemassa tehtäviä, joiden suorittamiseen kuuluu oletus siitä, että henkilö kykenee olemuksensa kautta viestimään uskottavasti ja vaikuttamaan toisten ihmisten tunnetiloihin halutulla tavalla. Esimerkiksi hoitohenkilökunnan jäsenen odotetaan ilmentävän olemuksellaan empatiaa. Pintatason näytteleminen ei tällaisissa tapauksissa riitä. Myös kohteena olevat ihmiset olettavat, että työrooli ei vaikuta ulkokohtaiselta näyttelemiseltä, vaan integroituu syvemmällä tavalla henkilön persoonaan ja olemukseen. Vuorovaikutus ei toimi, jos ihmiset huomaavat ilmeisen ristiriidan henkilön puheiden ja ilmekielen välillä.

Työroolin ja syvemmän näyttelemisen ylläpitämiseksi tarvitaan vaivannäköä, jota Hochschild kutsuu tunnetyöksi. Se on kovaa duunia, vaikka sitä ei useinkaan huomata tai osata arvostaa. Työt ja tehtävät, jotka vaativat ruumiinkunnon kehittämistä, ovat usein helpompia hoitaa. Tunteiden hillitseminen ja työstäminen on monimutkaisempaa työtä.

Ympäristökasvattajat kuormittuvat

Tutkija ja ympäristökasvattaja John Fraser on kiinnittänyt tärkeällä tavalla huomiota nimenomaan ympäristökasvattajiin ja tunnetyöhön. Fraser ja hänen tutkijakumppaninsa ovat keränneet empiiristä aineistoa ja sen pohjalta he varoittavat ympäristökasvattajien uupumisesta. Tunnetyöhön ei saada juurikaan koulutusta, sitä ei osata työyhteisöissä arvostaa, ja jatkuvalle tunnekuormittumiselle ei ole tarjolla riittävästi käsittelytilanteita.

Tässä kohdin Fraserin ja kumppaneiden työ yhdistyy omaan työhöni vaikeiden ympäristötunteiden suhteen. Tunteet on liian usein sysätty äänioikeudettomiksi. On vallinnut pakko-optimismin kulttuuri, jossa ajatellaan, että menetyksistä ei pidä puhua, jotta ihmiset eivät masennu ja lamaannu.

Sisäiset ja ulkoiset ristiriidat

Näiden ristiriitojen kasvaessa lisääntyy myös tunnetyön kuluttavuus ja loppuunpalamisen riski. Sisäiset ristiriidat kuormittavat: mitä suurempi on kontrasti kasvattajan oman tunnetilan ja työrooliin sisällytetyn pakko-optimismin välillä, sitä hajottavampaa työroolin kantaminen on. Ulkoiset ristiriidat kuormittavat: mitä suurempi on kontrasti työpaikan yleisen ympäristöasioihin liittyvän ilmapiirin ja ympäristökasvattajan oman näkemyksen välillä, sitä kuluttavampaa työ on.

Kuulostavatko seuraavat tilannekuvaukset tutulta?

– Ympäristökasvattaja joutuu pinnistelemään, jotta saisi ylläpidettyä toivon ilmapiiriä tilanteessa, jossa uutiset kertovat jatkuvasti kasvavista ympäristötuhoista. Sopivia keinoja vaikeiden tunteiden ja menetysten käsittelyyn tuntuu olevan vaikeaa löytää.

– Ympäristökasvattaja kokee uupumusta, kun hän jatkuvasti ottaa kannettavakseen oppimistilanteiden tunnelatauksia. Hän yrittää kanavoida niitä rakentavasti, mikä vie energiaa.

– Ympäristökasvattaja tuntee kuormittuvansa, kun hänellä ei ole riittävästi paikkoja, tilanteita ja henkilöitä, joille voisi purkaa itselleen kertynyttä tunnekuormaa ja omia vaikeita tunteitaan.

Oma kannanottoni on selvä: ympäristökasvattajien suhteen tarvitaan lisää tunnetyön arvostusta ja tukimuotoja sille. Se, miten tätä tavoitetta voisi käytännössä edistää, on yhteisen keskustelun paikka.

Pieni kysely tunnetyöstä ympäristökasvatuksessa

Haluaisitko osallistua tähän työhön? Miten itse koet yllä kuvatut asiat? Olisi hienoa, jos osallistuisit aiheen tarkasteluun lähettämällä myös sähköpostia: panu.pihkala(at)helsinki.fi. Vastauksia hyödynnetään täysin anonyymisti tutkimustarkoituksissa. Jos haluat, voit myös ottaa kantaa alla oleviin tarkempiin kysymyksiin:

Kokemuksesi mukaan:

1. Kuinka paljon ympäristökasvattajille tarjotaan välineitä ymmärtää tunnetyötä ja tunteiden merkitystä ympäristötyössä…

a. peruskoulutuksen aikana

b. täydennyskoulutuksessa?

2. Kuinka paljon ympäristökasvattajille on tarjolla mahdollisuuksia käsitellä omia tunteitaan ja mahdollisen ympäristöahdistuksensa eri muotoja…

a. terveys- ja hyvinvointipalveluissa

b. muiden toimijoiden taholta?

3. Onko sinulla kahden edellisen kysymyksen aiheesta

a. erityisen positiivisia kokemuksia, joita haluaisit lyhyesti jakaa, tai

b. erityisen negatiivisia kokemuksia, joita haluaisit lyhyesti jakaa?

4. Oletko itse toteuttanut ympäristökasvatuksellisen toimintasi osana työskentelyä, jossa nimenomaisesti käsitellään vaikeita tunteita? Millaisia metodeja olet käyttänyt ja millaisia kokemuksia tällaisista tilanteista on tullut?

Kiitos jos jaksat vastata, vaikkapa vain osaan kysymyksistä. Yhtä tärkeää on asian käsittely yksin ja yhdessä omassa lähipiirissä. Voimia tunnetyöhön ja rohkeutta asiasta keskustelemiseen eri yhteyksissä!

Teksti: Panu Pihkala

Kirjallisuutta

Fraser, John et al. 2013. ”Sustaining the Conservationist.” Ecopsychology 5:2, 70-79.

Fraser, John & C. Brandt. 2013. ”The Emotional Life of the Environmental Educator.” Teoksessa Trading Zones in Environmental Education, toim. M. E. Krasny & J. E. Dillon. Oxford: Peter Lang.

Hochschild, Arlie. 2012 [1983]. Managed Heart: Commercialization of Human Feeling. Berkeley: University of California Press.

Pihkala, Panu. 2017a. Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.

Pihkala, Panu. 2017b. ”Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa”. Ainedidaktiikka 1:1