Ympäristökasvattajan tunnehetket

Keväällä 2018 kysyin monialaiselta opetusharjoittelijoiden joukolta, kuinka paljon heidän kouluhistoriassaan on ollut tunnetaitojen opetusta. Kukaan ei muistanut yhtäkään sessiota, jonka pääaiheena olisivat olleet tunteet. Uusi kirja tulee tarpeeseen – onneksi Suomessa ollaan vähitellen heräämässä siihen, että tunteille tulee antaa enemmän huomiota. Myös tukimateriaaleja ilmestyy eri-ikäisille.

PS-Kustannuksen suomentama, alun perin vuonna 2013 ilmestynyt kaksiosainen teos Tunnehetket: Ilman tunteitasi et olisi sinä (2017) on hyvä lisäys olemassa olevaan kirjallisuuteen. Se tarjoaa monenlaisia hyödyllisiä mahdollisuuksia myös ympäristökasvattajille.

Värikäs kirja on suunnattu ennen kaikkea kouluikäisille lapsille, mutta sitä ja tehtävävihkoa voi soveltaa myös muille ikäluokille. Vihko sisältääkin vinkkejä materiaalin käytöstä eri-ikäisten lasten keskuudessa.

Kirja muodostaa matkan eri tunteista toiseen. Jokaisella aukeamalla esitellään yksi tunne ja havainnollistetaan sitä kuvan avulla. Samalla viitataan lyhyesti seuraavaan tunteeseen. Rakenne on kohtalaisen toimiva, sillä eri tunteita on helppo poimia myös yksitellen käsittelyyn. Vahvuutena on lisäksi se, että etenemisjärjestys on vaihteleva. Iloisemmat ja surullisemmat mielentilat eivät esiinny kaikki yhteen niputettuina, vaan draaman kaari on värikäs kuin elämä.

Tarkastelen materiaalia etenkin kolmesta näkökulmasta.

1. Mikä on peruslinja tunteiden suhteen? Esiintyykö tunteiden arvottamista, eli nähdäänkö jotkut tunteet toisia huonommiksi? Puuttuuko jotain olennaista?

2. Millaisessa roolissa ovat ympäristöön ja luontoon liittyvät asiat?

3. Millaisia sovellusmahdollisuuksia materiaali tarjoaa ympäristökasvattajille?

Peruslinja: Tunteet ovat hyväksi

Materiaali tunnustaa ilahduttavalla tavalla tunteiden merkityksen. Erilaiset tunteet nähdään tärkeiksi kyvyiksi maailmaan suhtautumisessa. Teos välttää pahimmat tunteiden luokittelun sudenkuopat: esimerkiksi ”negatiivisista tunteista” ei tehdä tässä materiaalissa ”pahoja tunteita”.

Eräs peruslinjaan liittyvä kriittinen kysymys koskee hallintaa. Monet tunteita käsittelevät kirjat sisältävät turhan voimakkaan korostuksen siitä, että paras tilanne olisi erittäin vahva ja taidokas tunteiden hallinta.

Itsehillintä on usein hyve, mutta esimerkiksi suomalaisten keskuudessa nimenomaan liian vahva hallinnan korostus on usein ongelma. Itse näen parhaimmaksi metodiikaksi sellaisen, jossa yhdistyy heittäytyminen ja hillintä. ”To let it go, you have to let if flow”, kiteyttää tummista tunteista hienon Healing Through the Dark Emotions -teoksen kirjoittanut Miriam Greenspan. Tunnehetket-materiaali sisältää tämän teeman suhteen sekä vahvuuksia että heikkouksia. Monet tehtävät kannustavat läpivirtauksen sallimiseen, mutta osa teksteistä sisältää turhan vahvan hallinnan korostuksia.

Teoksen kaksi suurinta ongelmaa liittyvät surun ja raivon käsittelyyn. Molempien kohdalla on kyse samasta ilmiöstä: kyseisen tunteen potentiaalisia vahvuuksia ei nähdä riittävästi. Surun kohdalla tilanne on hivenen parempi, sillä myöhemmin kirjassa käsitellään erikseen haikeutta ja melankoliaa. Etenkin haikeudessa nähdään myös positiivisia puolia. Surun luonnollisuus tiedostetaan, mutta kirjasta puuttuu korostus siitä, että joskus kannattaa hyväksyä suru ja elää rauhassa suruajan läpi. Sen sijaan kirja painottaa turhan paljon piristymistä. Sille on aikansa, mutta niin on surullekin.

Kirjan suurimmat puutteet raivon suhteen olisi saatu korjattua siten, että suuttumukselle olisi varattu oma lukunsa. Nyt mukana on vain ärtymys, vihamielisyys ja raivo, ja raivo näyttäytyy lähinnä ongelmana. Puuttumaan jää ajatus ja opetus siitä, että joskus suuttumus on täysin oikeutettua ja se voi muodostua yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi. Lähtökohta on sangen yksilökeskeinen ja välttelee monia yhteisöllisiä ulottuvuuksia.   

Ympäristö ja luonto

Materiaali sisältää luonto- ja ympäristöteemoja, mutta etenkin eläinten rooli on ristiriitainen. Alku on lupaava. Hellyys on ensimmäinen käsiteltävä tunne ja sen suhteen mainitaan myös hellyys eläimiä kohtaan. Myös myötätunnon kohdalla puhutaan selkeäsanaisesti eläimistä.

Kirjan kuvitus kuitenkin sekoittaa asiaa. Useissa kuvissa esiintyy eläimiä, jotka on piirretty enemmän sadunomaisesti kuin realistisesti. Lukuisat tehtävät käsittelevät näitä kuvien eläimiä, esimerkiksi: ”Luuletko, että possu on ikävystynyt?” Mutta tähtäimessä olevat tunnetilat eivät ole todellisten eläinten todellisia tunteita, vaan ennen kaikkea vertauskuvia ihmisten tunteista. Kun kyseessä on porsas, kirja ei käsittele syötäväksi kasvatettavan porsaan tunteita (tai edes villiporsaan), vaan autiolle saarelle joutuneen ”porsaan” ikävystyneisyyttä (s. 66, työkirja s. 126).

Lisäksi eläytymistehtäviä sovelletaan myös kuvissa esiintyviin ei-eläviin olentoihin, esimerkiksi: ”Mitä variksenpelätin ajattelee?” (työkirja s. 91). Tällaisen käsittelyn myötä kirja hukkaa posthumanistista potentiaaliaan. Lupaavat alut ihmisten ja ei-ihmisten yhdessä jakamista tunteista sekoittuvat.

Ympäristöongelmia käsitellään, kiinnostavaa kyllä, etenkin inhon tunteen kautta. Kyseisen tunteen kuvitus keskittyy saasteiseen kemikaaliliejuun. Myös työkirjassa ohjataan käsittelemään ympäristön saastumisen herättämiä tunteita. Ympäristöinhon tunteesta ei ole paljoakaan selväsanaista virikemateriaalia, joten pidän tätä lukua ansiokkaana myös aikuisten kannalta. Työkirja ei kuitenkaan ohjaa pohtimaan toimintatapojen muuttamista, jotta saasteet vähentyisivät.

Mitä hyötyä ympäristökasvattajalle?

Ympäristökasvattaja voi hyödyntää materiaalia monin eri tavoin. Koska aikuisille on toistaiseksi ollut niin vähän koulutusta ja virikkeitä tunteiden käsittelyyn, suosittelen kirjan läpikäymistä itse kullekin. Sen voi tehdä sopivalla leikkimielellä, yhdistelemällä vakavuutta ja leikillisyyttä. Sitä kautta lapsille suunnatut sanamuodot asettuvat palvelemaan.

Ympäristötunteiden suhteen kannustan metodiin, jossa lukija voi lisätä kunkin tunnesanan eteen sanan ”luonto” tai ”ympäristö”. Sitä kautta sain ainakin itse eräitä uusia oivalluksia myös tämän kirjan avulla.

Omakohtaisen prosessoinnin kautta saa virikkeitä materiaalin soveltamiseen ympäristökasvatustoiminnassa. Inho-lukua ja eläimiä aidommin käsitteleviä lukuja (esim. Myötätunto) voi käyttää suoraankin, mutta monen tunteen kohdalla itse tekisin niin, että hyödyntäisin myös muita kuvia. Esimerkiksi luontovalokuvat toimivat hyvin.

PS-Kustannus ansaitsee kiitosta tärkeään aiheeseen tarttumisesta. Toisinaan käännöksen taustalla kangastelevat eri kielten erot tunnesanojen suhteen. On selvää, että tarvitsemme lisää lähtökohtaisesti suomenkielistä tunnemateriaalia, myös ympäristötunteiden käsittelyyn. Kielemme on rikas, ja vaikkapa surun sekä haikeuden lisäksi huomiota ansaitsevat kaiho, murhe ja kaipaus.

Teksti: Panu Pihkala

Cristina Núnes Pereira & Rafael R. Valcárcel. 2018. Tunnehetket: Ilman tunteitasi et olisi sinä. & Tunnehetket: Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen. Suom. Jussi Korhonen. PS-Kustannus 2017.

Muuta kirjallisuutta

Greenspan, Miriam. 2004. Healing Through the Dark Emotions: The Wisdom of Grief, Fear, and Despair. Boulder: Shambhala.

Pihkala, Panu. 2018. ”Ympäristötunteet: Missä ovat suru ja raivo?” Vihreä Lanka kesäkuu 2018, 74–77.